Marjut Forsström

Olen Marjut, toimin Riihimäen toimistolla monipuolissa taloushallinnon tehtävissä. Olen suorittanut KLT-tutkinnon. Parasta työssäni on työtehtävien monipuolisuus ja se, että saan työskennellä eri toimialan yritysten kanssa.

Johanna Ilo

Olen Johanna, toimin monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä Riihimäen toimistolla. Työn suola on alan jatkuva kehittyminen, erilaiset asiakkuudet ja vaihtelevat työpäivät. Ajan hermolla pysyäkseen on jatkuvasti haastettava ja koulutettava itseään. Toimiva ja yhteen hiileen puhaltava työyhteisö tsemppaa eteenpäin!

Eija Isoaho

Olen Eija, toimin taloushallinnon tehtävien lisäksi tiiminvetäjänä Riihimäen toimistolla. Olen suorittanut taloushallinnon ammattitutkinnon. Parasta työssäni on päivien vaihtelevuus ja erilaiset asiakkaat. Tällä alalla ei ole koskaan valmis, aina voi oppia jotain uutta!

Kimmo Kaikkonen

Olen Kimmo, toimin Riihimäen toimistolla monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä. Koulutukseltani olen tradenomi. Työssäni parasta on nykyaikaiset sähköiset järjestelmät, joiden ansioista työskentely on sujuvaa ja paikasta riippumatonta.

Milja Ketomäki

Olen Milja, toimin monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä Turengin toimistolla. Koulutukseltani olen merkonomi ja talouspäällikkö. Olen suorittanut KLT-tutkinnon ja toiminut taloushallinnon parissa yli 30 vuotta. Parasta työssäni ovat vaihtelevat työtehtävät nykyaikaisilla työvälineillä sekä tyytyväiset asiakkaat.

Piia Lahtinen

Olen Piia, toimin Riihimäen toimistolla monipuolissa taloushallinnon tehtävissä. Koulutukseltani olen laskentatoimen ja rahoituksen tradenomi. Olen syventänyt alan osaamistani palkkahallinnon PHT-tutkinnolla. Parasta työssäni on asiakkaiden auttaminen ja neuvominen. Monen eri alan asiakasyritykset tuovat työpäiviin haasteellisuutta ja vaihtelevuutta.

Kirsi Manni

Olen Kirsi ja toimin Vihaisella monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä. Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi ja työvuosia alalta on kertynyt 15 vuoden verran. Vierivä kivi ei sammaloidu – alan hermolla pysyminen vaatii jatkuvaa itsensä kouluttamista.

Mirkka Markkola

Olen Mirkka ja toimin tiiminvetäjänä Turengin toimistolla. Työkokemusta alalta on jo reilut 10 vuotta ja olen suorittanut KLT-tutkinnon. Numeroiden pyörittäminen on minulle mieluista ja saan iloa siitä, kun tilit ovat tasan ja yrittäjä tyytyväinen.

Antti Perttuli

Olen Antti ja toimin Vihaisella palkka-asiantuntijana. Koulutukseltani olen BBA, Bachelor of Business Administration.
Työssäni motivoi prosessien sekä oman ammattitaidon jatkuva kehittäminen. Palkanlaskennassa tavoitteenani on ammattitaidolla, tarkasti ja ajallaan lasketut palkat.

Niina Ruissalo

Olen Niina, toimin Turengin toimistolla monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä. Olen suorittanut taloushallinnon- ja siihen sisältyvän palkkahallinnon ammattitutkinnon. Tilitoimistotyöstä minulla on kokemusta yli 10 vuoden ajalta. Parasta työssäni on monipuoliset työtehtävät ja se, ettei tässä työssä ole koskaan täysin oppinut.

Juha-Matti Sivula

Olen Juha-Matti, Vihaisen Talouspäällikön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Keskityn työssäni erityistä asiantuntemusta vaativiin tehtäviin ja taloushallinnon konsultointeihin sekä hallitustyöhön.

Paula Sivula

Olen Paula, Vihaisen talouspäällikön toinen omistaja. Olen suorittanut taloushallinnon ammattitutkinnon ja syvennän osaamistani tradenomiopinnoilla. Hoidan yrityksemme hallinnollisten asioiden lisäksi myös asiakastöitä. Parasta työssäni on päivien vaihtelevuus.

Kati Vauhkonen (äitiyslomalla)

Olen Kati, toimin Turengin toimistolla monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä. Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi. Parasta työssäni on yrittäjän auttaminen ja tukeminen taloushallinnon asioissa.

Sarita Kamula

Olen Sarita, toimin monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä Riihimäen toimistolla. Koulutukseltani olen merkonomi ja lisäksi olen suorittanut taloushallinnon ammattitutkinnon. Parasta työssäni ovat monipuoliset työtehtävät nykyaikaisilla työvälineillä ja loputtomat mahdollisuudet uuden oppimiseen!

Jenni Viitanen

Olen Jenni, Vihaisen Talouspäällikön toimitusjohtaja. Vastuullani on liiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen ja henkilöstöstä huolehtiminen. Parasta työssäni on monipuolisuus ja se, että pääsen kehittämään toimintaa jatkuvasti eteenpäin.