Oletko miettinyt, että kirjanpitäjän ammatti voisi olla sopiva sinulle? Taloushallintoala on mielenkiintoinen ja monipuolinen ala, jolle uusia työntekijöitä tarvitaan jatkuvasti. Työ muuttuu tulevaisuudessa yhä enemmän asiantuntijatyöksi tekoälyn ja ohjelmistorobotiikan hoitaessa rutiinitehtäviä. Tämä mahdollistaa entistä syvemmän yhteistyön kirjanpitäjän ja asiakkaan välillä. Työ muuttuu asteittain numeroiden manuaalisesta tallentamisesta numeroiden tulkinnaksi.

Kirjanpitäjä – taloushallintoalan asiantuntija

Kirjanpito on yrityksille ja yhteisöille pakollinen, lakisääteinen velvollisuus. Sitä ei voi jättää hoitamatta, eikä sitä voi kuka tahansa tehdä. Kirjanpitäjät ja muut alan uudet osaajat sijoittuvat useimmiten tilitoimistoihin, sillä yritykset mielellään ulkoistavat taloushallintonsa osaaviin käsiin. Suurissa yrityksissä on usein myös omia talousalan paikkoja, vaikka niissäkin taloushallinto on usein ainakin osittain ulkoistettua.

Ala vaatii mm. loogista päättelykykyä, talousalan ohjelmistojen käyttötaitoa ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Asiakaspalvelu on oleellinen osa työtä, sillä kirjanpitäjä tapaa asiakkaitaan ja vastaa yhteydenpidosta heihin.

Monta opintopolkua

Kirjanpitäjäksi mielivälle on tarjolla useita opintopolkuja, joista kaikki eivät vaadi kokopäiväistä koulunpenkillä istumista.

Ammatillisessa oppilaitoksessa suoritettava liiketalouden perustutkinto eli merkonomin tutkinto antaa hyvät valmiudet alalle. Osaamista voi tämän jälkeen syventää taloushallinnon ammattitutkinnolla. Molemmat tutkinnot voi suorittaa myös oppisopimuksella. Ammattikorkeakoulutason tutkinto puolestaan on tradenomi (AMK). Kirjanpitäjältä ei yleensä erikseen vaadita ylempää korkeakoulututkintoa, mutta alaan voi perehtyä tarkemmin vielä yliopistossa, mistä kauppatieteiden opiskelijat voivat valmistua kauppatieteiden kandidaatiksi tai maisteriksi.

Työelämässä mukana olevat alanvaihtajat suosivat yrityksessä tehtävää näyttötutkintoa. Tälle opintopolulle päästäksesi tarvitset työpaikan, jossa suoritat osan opinnoistasi sekä opiskelupaikan oppilaitoksesta. Yhdessä teette suunnitelman, kuinka paljon tarvitset varsinaista lähiopetusta oppilaitoksessa ja minkä osan voit korvata työllä. Näin työ ja opinnot tukevat toisiaan.

Kirjanpitäjän on oltava perillä alan lainsäädännöstä ja määräyksistä, vaatimusten muutoksissa on pysyttävä mukana. Työssä on kehityttävä jatkuvasti ja usein kirjanpitäjät suorittavatkin kokemuksen karttuessa esim. KLT-tutkinnon.

Tervetuloa alalle!

Kirjanpitäjän ammatista tai taloushallintoalasta muuten kiinnostuneelle voi olla mielenkiintoista selata Henkilökunta-sivuamme. Siellä Vihaisen Talouspäällikön osaajat kertovat, mikä heidän työssään on parasta.

Alalle kaivataan lisää tarkkoja ja luotettavia tekijöitä, jotka ovat valmiita pysymään mukana kehityksessä. Jos olet jo sellainen tai pyrit alalle, jätä ihmeessä avoin hakemus tällä sivulla.